Hirveä ja kiehtova

Tämän päivän eläinlöytö on sellainen, että siihen en koske. Kiehtovan näköinen ja silti niin värisyttävän kamala. Pullea kuin mikä - tunnistatko?

Uusia sävyjä

Pidän ilta-auringon pehmeästä värjäyksestä. Etenkin tähän aikaan vuodesta se saa aikaan aivan uuden sävypaletin. Luonto puolestaan pukkii sävytettäviksi uusia, kesästä poikkeavia värejään. Illat näyttävät aika ajoin epätodellisilta, jopa sadunomaisilta. Nämä pihlajanmarjat löytyivät Citymarketin sisäänajoväylältä ;-) Hyvä, että oli kamera mukana.

Parasta aikaa

Tänään ehdin päivänvalon aikaan kotiin ja kyllä sitä valoa riittikin. Vein kameran ulkoilemaan lammen ääreen, sillä siellä oleilee silloin tällöin sorsia. Niin nytkin. Tyyni vesi, matalalta pehmeästi paisteleva aurinko ja aavistus puiden syksyn värejä heijastumassa lammen pinnasta. Mikäs siinä oli nurmikolla istuessa ja sorsia tarkkaillessa :-)

Tästä osasta syksyä minä pidän. Tässä ei ole mitään huonoa ;-)

Sorsat näyttivät nauttivan myös, vaikka kaikki eivät yhden uroksen kanssa suostuneetkaan leikkimään.

Ihanaa torstai-iltaa kaikille. Toivottavasti saamme nauttia vielä monista kauniista keleistä...

Joillekin syksyn tulo on yhtä juhlaa

Syksyn myötä urossorsat vaihtavat ylleen juhlahöyhenet ja sulat. Jonkin aikaa ne näyttävät säälittäviltä, kunnes puku muotoutuu kasaan. Kesällähän uros näyttää melkein samanlaiselta kuin naaras. Vatsassa ja pyrstössä on uroksella hieman enemmän valkoista. Mutta tässä syksyä juhlistava uros muutosvaiheessaan ja leppoisasti lepäävä naaras.

Olen ollut huomaavinani, että sorsan silmäluomi olisi silmän alapuolella ja nousisi silmän kiinni mennessä alhaalta ylös. Olenkohan oikeassa vai huijaavatko silmäni?

Keltaista ja punaista

Metsäreissulla näkyi syksyn värejä. Kauniisti, ilman mitään kaiheutta. Vuoden kierto on hyvä asia. On se :-)

Iso luu

Jokin ei sopinut edellisen postauksen kuvien joukkoon: se iso luu, jonka löysin. Katso vieressä köllöttäviä kuusen käpyjä ja vertaa kokoa. Arvoitus on, miten luu on sinne päätynyt. Se oli iso luu ja pienessä kaupunkimetsässä ei mitään isoja petoja oleile. Miksi iso koirakaan kantaisi luunsa metsäpolulle?

Jos joku keksii hyvän selityksen (edes keksityn), kuuntelen ja luen sen mielelläni :-)

Metsässä kauniina päivänä

Tänä iltana täällä sataa. Se on armollinen lupa touhuta eilisen aurinkoisen kelin metsäreissun kuvien kanssa. Menin eilen metsään kuvaamaan ja otin sienestysvälineet mukaan, josko suppilovahveroita löytyisi. Ei löytynyt. Olen tuore sienestäjän alku, eikä suppisten löytäminen ole minulle helppoa. Mutta kamera olikin siksi mukana, että kuvaaminen ja luonnon ihaileminen sai olla reissun päätavoite.

Toisaalta, kun metsässä alkaa katsellaan metsästää valon välkettä, suppiksia ei muista aina edes etsiä. Lähimetsässä (pieni metsä kaupungin sisällä) ei ole hirviä, joten siellä ei ole myöskään hirvikärpäsiä. Siksi menen sinne mielelläni näin syksylläkin. Hyttysiä oli jäljellä enää muutama vierailija.

Kuusimetsän keskeltä löysin kaksi kanttarellia (koivuvyöhykkeitä on seassa paikka paikoin). Ensimmäinen kanttarelli kasvoi yhden juuren alta sen molemmin puolin. Sitä en saanut mukaani. Toinen kanttarelli löytyi myöhemmin. Sillä ei paljon juhlita ;-)

Mutta metsä oli kaunis ja vajaan kolmen tunnin lenkki oli mahdottoman rauhoittava. Varsinaista meditaatiota sellaisenaan...

Kasvavat

Terveisiä myös Ainon ja Jannen poikasilta. Tällä kertaa pysyivät lammessa koko ajan, eivätkä tulleet nurmikolle tallustelemaan. Osaavat hienosti jo levätä vedessäkin, silmät lopsuivat kiinni tämän tästä :-)

Lampeen putoilee ensimmäisiä syksyn lehtiä. Lisäksi vedessä on runsaasti nyhdettyä heinää. Kaikki haluavat ruokkia joutsenia ja heinän tarjoaminen on lintujen kannalta parempi vaihtoehto kuin leivän tuputtaminen. Silti ruohosta sotkuinen lampi ei ole pelkästään ilo silmälle.

Luontoterapiaa :-)

Luontoterapia on toiminut tänään tehokkaasti. Olen käynyt virittelemässä itseäni Aulangolla ja Mallinkaisten virkistysalueella (Janakkalassa). Mallinkaisilla tuli nuuhkittua uutta ympäristöä oikein kovasti, kuvien ottaminen jäi vähemmälle. Jos olisi ollut aikaan maailman tappiin asti, olisin jäänyt makustelemaan aurinkoisia rantakallioita ja ihanaa järveä pitkäksi aikaa. Mutta välillä on tultava kotiinkin :-)

Tässä ensimmäinen kuva Aulangolta - kuva on joko Ainosta tai Jannesta. Poikaset ovat taas kasvaneet ja voivat hyvin, mutta lentokykyä on ihan turha odotella tämän syksyn aikana. Olen ehtinyt käydä läpi vasta muutaman kuvan, mutta sittenpä riittää kuvia myöhempiinkin hetkiin. Joutsenia siis lisää myöhemmin.

Viime viikon tiukka työrupeama sai nyt vastapainoa ja aivot ajattelevat nyt taas paljon positiivisempia asiota. Huomiseksikin on luvattu hyvää säätä ja minä aion olla ulkona paljon, paljon, paljon :-)

Tähän puistoon ei mahdu kahta oravaa...

Asumme asevelikylässä, kaikki katujen nimet ovat armeija-aiheisia. Lähipuisto on nimeltään Töpinäpuisto. Siellä kasvaa mahdottoman isoja mäntyjä, joista taitava orava pääsee hyvin puusta toiseen hyppäämällä oksalta oksalle.

Oravia kävin tänäkin iltana sieltä kurkistelemassa. Ensin en nähnyt mitään, mutta sitten kuulin. Kaksi oravaa samassa puussa - se oli taistelua. Juoksivat, kiipeilivät ja hyppelivät puusta toiseen. Keskittyivät enemmän toisiinsa kuin minuun. Toinen joutui antamaan pitkän oksalta putoamisen jälkeen periksi ja siirtyi kauemmas. Minä ehdin kuvaamaan muutaman kuvan :-)

Ikkuna elokuuhun

Selkä ilmoitteli päivällä oikein terhakkaasti, että se kaipaa enemmän liikkumista ja vähemmän istuskelua. Istumatyön lisäksi matkustan istuallani kolme tuntia päivässä työmatkoja. Ja myönnän, että illalla katson usein tunnin verran televisiotakin. Aikaa jää vapaavalinnaisiin asioihin kovin vähän ja tänään hoidin liikkuvalla osuudella päivänpolttavia kotitalousostoksia. Ei siis ruokaa, mutta kaikkea muuta välttämätöntä.

Tänään en lähde kuvaamaan. Iltojen pimetessä on varmasti syytä opetellakin siihen, että kuvaa intensiivisemmin, kun pääsee kuvaamaan, jotta kuvia riittää käsiteltäväksi pitkin viikkoa.

Olen kiitollinen hyvistä säistä, joita meille on luvattu. Kesäisiä ulkoilu- ja kuvauskelejä on siis tiedossa jatkossakin.

Tämä kuva on reilun viikon takaa. Pellon reunaa talsin ja kuvasin viljan puintia. Keli oli ihana ja luonto tarjosi upean ikkunan pellolle. Aurinko lämmitti :-)

Katuma

Katumajärvi oli illan pelastukseni. Kiertelin pitkin rantoja ja uskaltauduin hieman tavallista kuvausreittiäni pitemmälle - se kannatti. Aurinkokin pilkahti ja ehdin saamaan kuvia monessa eri valossa. Jossain vaiheessa myöhemmin syksyllä ulkona ei olekaan työpäivän jälkeen enää näin hurmaavaa, joten nyt otan kaiken irti ja imen kauneutta suoniini (kuvainollisesti vain, siis).

Ja lämmintä oli :-)