perjantai 31. tammikuuta 2014

Aurinkoa vai ilman?

Jalkaa on hoivattu oikein kunnolla. Eilen äkkityöhön joutuneet muut lihakset ovat tänään esittäneet kivuliaan protestinsa - koko kroppaa kolottaa. Minä päätin hoitaa tilanteen pitkillä päiväunilla. Unien aikana iloinen auringonpaiste oli vaihtunut pilvisyyteen ja kevyeeseen lumisateeseen.

Lumisade jatkunee huomenna ennustusten mukaan. Sunnuntain ennusteet vaihtelevat pilvisestä puolipilviseen. Ilmatieteenlaitos lupaa Hämeenlinnaan sunnuntaiksi pilvistä, Foreca puolipilvistä, samoin Iltalehti. Iltelehden pilvisyysprosentit asettuvat tällä hetkellä sunnuntaille tänne Hämeeseen 75-85% välille. Kokemusteni mukaan Iltalehden sääennuste ei muutu kovin helposti, vaikka ympäristössä tapahtuisi vaikka mitä. Jos siis sunnuntaina aurinko kumottelee, hyvä, mutta varasuunnitelma kannattanee kyhätä pilvipäivänkin varalle...



Lumisade toivottavasti muuttaa aika lumetonta maisemaa hieman paremmin pakkasen kestäväksi.


Toki lisälumen jälkeen luistelu jäällä onnistunee enää erikseen auratuilla reiteillä. Viime viikonloppuna jää tarjosi hyvän (vaikka kylmän) liikuntapaikan niin kävelijöille, hiihtäjille kuin luistelijoillekin.


Alajärven jäällä oli liikkeellä myös pilkkijöitä. En käynyt kyselemässä saalistilanteita.


Aulangon ulkoilumajalla laituri on jäänyt talveksi paikalleen. Tarkoituksella vai vahingossa?


Alajärven rannalla suurin osa veneistä oli viety pois tai ainakin vedetty maihiin ja käännetty ylösalaisin. Toivottavasti tämä vene jaksaa kantaa kaiken talven aikana siihen kertyvän...


Sunnuntain jälkeen on luvattu jopa plus-asteita. Toivottavasti se ei tiedä märkää ja sohjoista. Siihen nähden viikonloppuna on vielä kelpo ulkoilukelit :-)

torstai 30. tammikuuta 2014

Ihan erilainen päivä

Tänään loukkasin työmatkalla jalkani ja nyt minun pitäisi hoitaa ja lepuuttaa sitä vielä huominenkin päivä. No, ei sillä ole kiva kävellä, joten mieluusti lepuutan.

Se on kumma, mieten mieli sekottuu keskelle arkea töksähtävästä yllättävästä tilanteesta. Työmatkatapaturman raportointi vaati todellista keskittymistä. Tilanteen kuvaaminen viralliseen dokumenttiin oli hämmentävää, kun ei tiennyt, missä persoonassa itsestä pitäisi siinä kertoa.

Paluumatkalla kotiin aurinko häikäisi ihanasti. Laitoin silmäni kiinni (istuin siis junassa, en ajanut autoa) ja nautiskelin valosta ja sen väreistä luomien läpi. Huomiseksi luvattu vielä aurinkoista, lauantaiksi lumisadetta. Saas nähdä, miten oikein tai väärin olen tällä kertaa tulkinnut säätiedotuksia ;-)





keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Avannon pauloissa...

Siis ei - en ui, en missään nimessä. Avannossa siis. Mutta avantojen katsominen on alkanut viehättää. Tällä kertaa vuorossa on Aulangon ulkoilumajan avanto. Sauna on ruma kuin ***, mutta ajanee teknisesti asiansa. En ole käynyt kokeilemassa, mutta kukaan ei ole saunaa haukkunutkaan.

Nyt, kun oli kantavaa jäätä, kävin kuvaamassa järveltäkin. Avannon vierestä jäällä kulkee ainakin tällä hetkellä hiihtolatu. Jäljistä päätellen osa luisteluhiihtäjistä ohittaa avannon kovin lähituntumalta. Hirvitti katsoa niitä jälkiä, mutta toivottavasti aikuiset ihmiset tietävät, mitä tekevät. Avantoiuinti uimapuvussa on kuitenkin varmasti oikein miellyttävää verrattuna avantouintiin hiihtoasussa ja sukset jalassa.

Eksoottista, mutta näitä kuvia lähemmäs avantoa en suostu menemään. Johan siinä kamerakin kastuisi ;-)








tiistai 28. tammikuuta 2014

Harmaata vai aurinkoa?

Tänään juna oli Hämeenlinnassa klo 17:10. Taivas oli vielä sininen, ei pimeä. Päivä on todella pidentynyt! Matkalla asemalta kotiin ymmärsin ihan kunnolla sinisen taivaan toisenkin puolen: Täällä on taivas vilkkunut ja aurinko pilkistellyt päivän aikana!

Olin ensin varma, ettei Helsingissä ollut koko päivänä yhtään aurinkoista. Sitten tajusin, että kaupassa piipahtamista lukuunottamatta olin istua jököttänyt melkein koko päivän huoneessani. Ikkunasta näkyy ruma talo - ja pala taivasta, jos huomaa katsoa. En huomannut katsoa koko päivänä... Mutta näinhän ne työpäivät joskus menevät.

Viikonloppuna oli harmaata, mutta koira innostui vähän yllättäen tunkemaan itseään lenkille kanssani. Niinpä lähdimme lauhempien kelien kunniaksi kävelemään. Yhdistetty koira- ja ulkoiluterapia tepsi hienosti, eikä kelikään jaksanut takaisin tultua enää harmittaa. Tänäänkin kotiin tullessani oli yksi riemukas karvainen kaveri tervehtimässä minua todella iloisena. Ei hassumpaa :-)




maanantai 27. tammikuuta 2014

Kuvankäsittelydilemma - Help...

Päätin yhdistää kahden ilmaiskuvankäsittelyohjelman parhaita ominaisuuksia ja jo pinellä kokeilulla sain kuunnousukuvista (ihmepitkiä yhdyssanoja...) ihan erilaisia. Dilemma onkin se, kumpi on parempi. kerro sinä mielipteesi ja avarra näkemystäni. Miestäni olen jo konsultoinut...

Kaksi kuvaa, kaksi versiota. toisessa versiossa on vielä kaiken jälkeen tunnistettu kuvasta musta piste - siitä erilaisuus. Enemmän hyvää vai pahaa?

Kuva 1:



Kuva 2:




Ulkoilua - nuoria hiihtäjiä

Sunnuntaina pakkanen oli kohtuullista, mutta sää oli harmaa. Luontoelämyksiä en osannut keksiä, mutta hyvän ulkoilusään innoittamana lähdin katsomaan (ja kuvaamaan), miten hämeenlinnalaiset ulkoilevat.

Viimeisin kohteistani oli moottorirata. Ulkopaikkakuntalaiselle kellot eivät välttämättä helise eivätkä soi, mutta Hämeenlinnan moottorirata on talvella hiihtäjän unelma. Lunta silloinkin, kun muualla siitä vasta haaveillaan. Runsaasti parkkitilaa ja hyvät ladut.

Koska hiistoladut ovat kesäisin moottoriurheilun palveluksessa, siellä on hiihdon kannalta humoristinen nopeusrajoitus. Ainakaan lasten ei tarvitse kovasti pelätä sen puolesta :-)


Kuvailin paikalla hiihtäjiä, mutta kaikkein ihanimpia kuvattavia olivat lapset. Ainakin siis ne lapset, jotka olivat paikalla jotakuinkin vapaaehtoisesti. "Mutta mä en haluu hiihtää... - nyyh, nyyh, nyyh" -repliikit eivät puolestaan kertoneet vapaaehtoisuudesta. Toivon, että mahdollisimman moni lapsi löytää terveen, liikkuvan ja ulkoilevan elämän jatkossakin. Jos on alussa hauskaa, niin sitä on usein myöhemminkin :-)











sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Eilen ikkunan läpi

Sää ei näytä parhaita puoliaan, mutta pakkanen on onneksi puolittunut. Eiliset ikkunan läpi otetut kuvat näyttävät tasan tarkkaan ikkunan läpi otetuilta, mutta se oli sellainen kuvauskerta. Kuvauskulma oli väkisinkin sellainen, että valo heijastui haaleasti ikkunan pinnasta.

Ulos siirryttyäni huomasin, että meitä olikin kaksin kappalein. Koira oli havainnut sään kelpoisaksi ja halusi lähteä mukaan. Niinpä sitten kävimme kahden kävelemässä. Takaisin tullessa jäin päivystämään lintujen ruokintapaikan liepeille - ihan yksin. Ei linnun lintua, jos ei niitä syvällä kuusen oksistossa juuri ja juuri havaittavia lentäjiä lasketa. Ja eihän niitä voi laskea, kun eivät tule niin näkösälle, että pääsisi kuvaamaan.

Jos en pidä pilvisestä kelistä, niin ulkoilukelihän tuolla ulkona ainakin selvästi on. Mennään sitten kohta ulkoilemaan kameran kanssa - tulee kuvauksesta mitään tai ei :-)






lauantai 25. tammikuuta 2014

Ei aurinkoa, mutta silti pihabongausta

Nähtävästi olen joskus kuitenkin optimisti. Tulkitsen puolipilvisyyden säämerkit aina aurinkoiseksi. Mitä siitä, jos osa taivaasta onkin pilvessä. Eilen illalla tarkistin vielä sääennusteet uudelleen: ilmatieteen laitos lupasi pilvistä, iltalehden säätiedote lupasi sitä puolipilvistä vieläkin. Kun maltoin hieman tarkemmin katsoa ennustetta, niin pilvisyysprosentiksi ilmoitettiin 91%. Mitä ihmeen puolipilvistä se muka on?

No, taivas oli sitten ihan pilvessä, 100-prosenttisesti. Ei pilkahduksen pilkahdusta missään. Tyydyin tarkkailemaan lintuja BirdLife:n pihabongausteeman mukaisesti. Tunnin tarkkailun jälkeen nostin sälekaihtimen ylös ja suurin osa linnuista lähti livohkaan. Kuvailin ikkunan läpi hieman ja melkein siihen ne päivän kuvailut jäivätkin. Sen sijaan olen ottanut varmuuskopioita ja siivonnut vanhoja kuvakansioita. Sitäkin täytyy välillä tehdä.

Huomiseksi täytyy punoa uudet suunnitelmat. Jospa huomenna onnistaisi paremmin :-)


perjantai 24. tammikuuta 2014

Netti toimii ja huomiseksi luvattu aurinkoa!

Vajaan kahden viikon ontuvien nettiyhteyksien jälkeen on riemullista, että netti toimii jälleen. Kuvien käsittelyä olen tehnyt tällä välinkin tällä normikoneella, mutta blogipäivitykset on tehty rauhallisen modeemin ja miniläppärin kanssa. Odottamisen taitoa on tullut kehitettyä edelleen :-)

Olen vähän huono uskomaan sääennusteisiin, joiden mukaan huomenna olisi jo leudompaa. Sitä leudompaa säätä on luvattu jo aivan turhaan monen monituisen kertaan, joten en taida lyödä kaikkia kameran osiani likoon sääennusteen toteutumisen puolesta...

Viime viikonloppu jo pelkästään aukaisi silmiäni todella uusiin suuntiin. Melkeinpä tunsin positiivisia tunteita pakkasta kohtaan ;-) Ja se on paljon, se.

Viikonloppuna on luvassa ainakin lintujen pihabongausta, jos siihen haluaa tarttua. Auringon on luvattu näyttäytyvän, joten se ei olisi ollenkaan hullumpi idea. Taidanpa ryhtyä suunnittelemaan viikonlopun puhteita valokuvauksen osalta. Kaunista säätä on luvattu jokaisessa ennusteessa ainakin tänne Hämeeseen. Sen verran uskallan luottaa sääennusteeseen - olkoot pakkaslukemat mitä tahansa :-)




keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Ja sitä ihanaa kuuraa...

Seuraava kameraan liittyvän hankintani on aivan varmasti makro-objektiivi. Nyt olen siitä ihan varma. Budjetti ei tosin ole ihan vielä realistinen...

Tästä kuurasta otin irti sen, minkä osasin ja omilla välineilläni pystyin. Ehkä vain kuvittelen, mutta näen silmissäni, mitä kaikkea makrolla olisi saanut irroteltua. Kiteet olivat isoja ja ihan täydellisiä! Mutta näillä mennään nyt eikä valiteta ;-)





tiistai 21. tammikuuta 2014

Sulaa vettä ja aurinkoisia heijastuksia

Aurinkoa, pakkasta ja sulaa vettä oli minulle täysin uniikki kokemus. Jos päivä olisi ollut pitempi, olisin voinut kuvata kauemmin. Mutta päivä oli lyhyt ja minä lähdin vasta kunnon valoisalla, joten siitä piti olla kiitollinen, mitä kohdalleen sai.

Vähemmän virtaavassa kohdassa virtaa ei ollut enää sorsia, mutta kuvaamattakaan en malttanut olla. Tällaisissa maisemissa talvikin maistuu hyvältä :-)