Kävellessä pohja tuppasi kääntymään kaksinkerroin - se oli hiukan raivostuttavaa. Kun yritin kävellä niin, että pohja pysyisi suorana, näytin todennäköisesti jalkavaivaiselta seonneelta voimistelijalta. Kumpikohan oli se pienempi paha?
Päivää oli edessä vielä vaikka kuinka ja jalkineella piti pärjätä jotenkin. Edessä oli siis amatöörisuutarin pikakorjaus.
Kevyempirakenteinen nitoja ei tehonnut, mutta onneksi löysin jykevämmän, jonka niitit pitivät pohjaa kiinni - melkein riittävän kauan. Juuri ennen tyttären koululle pääsyä pohja levitti itsensä leveään hymyyn...
Isäntä vei kuulemma äsken kengät suutarille. Huolehtivainen mies :-)
