Olen jo muutaman itsenäisyyspäivän ajan käynyt vierailemassa Ahveniston hautausmaan sodassa kuolleiden hautausalueella. Siellä kirkastuu itsenäisyys ja sen historia aina todella konkreettisesti.
Itsenäisyys ei ole itsestään selvää ja sotien läheisyys näkyy vieläkin kulttuurissamme. Minun vanhempieni ikäpolven isät ovat olleet myöhemmissä sodissa mukana. Paluu sodasta arkeen ei ole ollut vain helppoa ja se on näkynyt kokonaisen ikäpolven lapsuudessa ja kasvamisessa. Isien ja äitien jakama henkinen perintö ei ole ollut kevyttä. Olemme maksaneet itsenäisyydestä melkoisen hinnan. Siksi tätä päivää kannattaa juhlistaa.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste itsenäisyyspäivä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste itsenäisyyspäivä. Näytä kaikki tekstit
perjantai 6. joulukuuta 2013
Hyvää itsenäisyyspäivää
6. luukku
Itsenäisyyspäivä, vapaapäivä, harmaa, mutta vapaa perjantai. Kaikkea sitä :-) Työlään syksyn jäljiltä olo on pidetystä lomasta huolimatta melkoisen kulahtanut. Jokainen vapaa hetki tulee tarpeeseen eikä juhlan aiheita ole ollenkaan liikaa. Leppoisaa juhlapäivää kaikille - nuutuneilla ja virkeämmille. Ladataan akkuja, jos jotain ladattavaa on :-)
Tunnisteet:
hautausmaa,
itsenäisyyspäivä,
joulu,
joulukalenteri,
lippu,
lyhty
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)



