Saari ja harakka...

Paikka, josta melkein kaikki ovat kuulleet ja jossa jokainen arvonsa tunteva pääkaupunkiseudulla asuva täysikäinen on käynyt ja jossa minä olin ihka ensimmäistä kertaa. Kertoo varmasti maalaisuudestani enemmän kuin nuoruudestani ;-)

Seurasaari. Kokoustimme siellä työpäivän ja jäin sinne työpäivän jälkeen kiertelemään ihan lyhyesti. Kameran kanssa tietenkin. Minimoin kuljettavan reitin, mutta halusin silti koluta rannat. Jokaista sokkeloa en käynyt läpi ja moneen paikkaan olisi ollut mukavaa jäädä ihan istumaan, katselemaan ja odottamaan. Mutta kotimatka kesti vielä 2,5 tuntia julkisilla kulkuvälineillä ja seuraavana aamuna oli lähtö aivan normaalisti töihin puoli seitsemän aikaan, joten tästä tuli tutustumisreissu. Seuraavan kerran lähden sinne ajan kanssa. Ja todennäköisesti tyttären kanssa. Hän rakastaa samanlaista paikkojen koluamista kuin minäkin. Mutta lyhennämme matkaa, emmekä kulje täältä maaseudulta asti julkisilla...

Tähän hätään kuva linnusta, jonka näin nyt toista kertaa elämässäni. Viimekesäisellä Helsingin meri-sight-seeing-reissulla näin näitä ensimmäisen kerran, nimeä en monipuolisen reissun jälkeen huomannut edes etsiä. Tiitsan blogista sen nimen sitten opin: Meriharakka. Kaunis lintu..

.

Ja nyt se sitten vuosikymmenten jälkeen kelpasi...

Vanhassa omenapuussa oli 19 vuotta sitten, kun muutimme tänne, jo jonkin aikaa elämää seurannut lintupönttö. Koska puu on oravien läpikulkupaikka ja käpytikan vierailupaikka, pönttö ei ole 19 vuoden aikana kelvannut yhdellekään lintuparille (jos oikein muistan). Niinpä pönttö on unohtunut niille sijoilleen, vaikka se olisi pitänyt poistaa ympäristöä vaarantamasta jo aikoja sitten.

Tänä vuonna tilanne on toinen. Kimalaisia ja omenapuun kukkia kuvatessani huomasin ensin paikalla vierailleen oravan. Pitkän paikallaan olon jälkeen huomasin yllättäen pöntöllä myös vähemmän toivottua liikettä. Se oli tintti.

Siellä se odottelee - risaakin risaisemman pöntön katolla. (Huomaa myös oravan suurentama suuaukko.) Pian kävi ilmi, että pariskunnan poikaset ovat jo kuoriutuneet. Vanhemmat lentelivät tiuhaan tahtiin pönttöön ja takaisin ruoan hakuun. Munintavaiheessa ei olisi tällaista kiirettä. Minkäs tuolle nyt sitten enää tekee? Pöntön katon vuorausta mietittiin, mutta se ei taida onnistua ilman vahinkoja. Täytynee vain odottaa?

Oravat ja käpytikan aion pitää paikasta kaukana silloin, kun olen paikalla. Pesinnän jälkeen hävitän pöntön (tai siis annan ainakin kuninkaallisen kehotuksen hävittää pöntön). Siihen asti mennään toivolla ja tuurilla. Neuvoja?

Omenapuun väkeä

Kimalaisia kuvatessani omenapuun vakiotähti jäi melkein varjoon. Omenapuun vieressä kasvavan tuijan heilahduksesta huomasin, että joku tinttiä isompi on nyt liikkeellä. Ja sielläpä oli tupsukorvainen, hieman tuittupäinen oravaystäväni. Näytti siltä, kuin olisi ihmetellyt sitä, että jäinkin kamerani kanssa paikoilleen, vaikka hän kävi täppäämässä hippa-piiloa.

Odotti aikansa ja minä sitten vihdoin kameran kanssa perään. Koko leikkiä en jaksanut leikkiä loppuun asti, vaan palasin piiloutumisvaiheessa kimalaisten pariin. Mutta omenapuun antimet eivät jääneet tähänkään. Jotain muutakin puusta löytyi. Siitä myöhemmin ;-)

Muutos suunnitelmiin (sen kerran kun niitä tuli tehtyä)

Alunperin piti jatkaa naisten kympistä, mutta luonto muutti nopeasti mieleni. Työpäivän jälkeen keli oli kaunista kotonakin, joten rentoutin itseäni kömpimällä kameran ja sen jalan kanssa pihaan. Vanha omenapuu kukkii jo - se sama, jonka silmuja ja kuorta oravat syövät mielellään. Muut, nuoremmat omenapuut (2 kappaletta) kukkivat vasta vähän ajan päästä.

Ensin ajattelin kuvata omenapuun kukkia, mutta sitten silmissäni alkoi vilistä kukkia ja mehiläisiä - siis kimalaisia. Pullukat kimalaiset olivat ekstaasissa valkoisten kukkien paljoudesta. Jäin koukkuun niitä kuvaamaan. Sain kuvattua ensimäisen erän (jonka perusteella minun pitäisi oppia jotain) ja tässä on muutama otos siitä satsista. Läheltä katsottuna kimalaiset ovat NIIIII-IIIIN ihania :-) (Muuten hyppään kauhusta korkealle aina pörinää kuullessani. Pitäisi opetella aikuisemmaksi...)

Saunarekka

Naisten kympillä tänään tyttären kanssa. Tämä reissu oli äitienpäivälahjani :-) Ohjelmaa oli monenmoista ja osallistujia kuuluttajien mukaan 20 000. Lähdettiin monessa erässä. Vaikka lähdettiinkin kuntokävelijöiden lähdössä, alussa vauhti oli kaikkea muuta kuin kuntoilua. Pientä hidasta sipsuttelua taitavalla koreografialla ahtaassa tilassa ja tiiviissä tungoksessa. Välillä päästiin onneksi kävelemään ihan kävelyvauhtiakin.

Matkalla oli monenlaista viihdykettä. Noin viiden kilometrin kohdalla oli tarjolla saunarekka, mutta jätimme saunomisen sikseen ;-) Lisäksi matkalla oli musiikkiesityksiä, tanssia, klovneja yms.
Ohessa kännykällä otettu kuva saunarekasta. Olisitko itse pysähtynyt välillä saunomaan? :-)

Koko touhu

Tämä on niitä asioita, joissa ainakaan minun silmäni ei pysy mukana. Meteli on huikea ja fasaani pölisee ja sitten koko homma onkin jo ohi. Kauemmas kuuluu fasaanin laulu (tai huuto), mutta läheltä kuultuna siipien aiheuttama metakka on ehkä jopa kovaäänisempi.

Vasta näistä kuvista itsekin huomasin, miten fasaanin asento muuttuu viestintähetken aikana. Kiljunnan aikaan oikaistaan koivet oikein suoriksi, ollaan melkein varpaillaan (vaikka se ei näy juuri tästä kuvasta kaikkein parhaiten) ja kurkku kohti taivasta. Siipien pölinän aikaan ei tarvitse selvästikään enää varvistella. Loppuvaiheessa aikasemmin alhaalla ollut pyrstö nousee komeasti pystyyn lähinnä kai pään laskeutuessa alemmas. Ilman valokuvia en ole erottanut oikeastaan kuin tuon kaulan kurkottelun ja siipien pölinän...

Vaatimattomuus kaukana

Päivän sää parani iltaa kohti. Töiden jälkeen karkasinkin kameran kanssa hetkeksi ulos ihailemaan upeaa keliä. Jäin jumiin fasaaniuroon kanssa. Se oli tomera, kovaääninen ja lievästi sanottuna kukkoileva ;-) Se ei kainostellut eikä heittäytynyt hetkeksikään vaatimattomaksi. Hyvä niin, sillä koko muu luonto karjui ja melskasi aivan yhtä huomiota herättävästi. Kukin oli paikkansa ansainnut ja omaa perhettään / reviiriään puolusti. Talven ujostelevista otuksista ei ollut jälkeäkään tämän alkukesän show:n keskellä. Ja minä nautin :-)

Leppoisaa...

Eilen oli luopumisen päivä - viimeinen päivä itselle tärkeässä luottamustehtävässä. Hyvät neljä vuotta olivat. Opettavaisia vuosia. Ihailtavan fiksuja ihmisiä - monia.

Tänään oli kiirepäivä. Valokuvaamaan ei olisi ehtinyt, vaikka keli olisi ollut parempikin. Kamerareppu oli silti töissäkin mukana ;-)

Virtuaalimatkalle siis aurinkoiseen päivään, rentoon iltahetkeen. Tilkka valkoviiniä, hetki itsensä hemmottelua. Kuva palauttaa mieleen rennon tunnelman. Ihan kuin olisi aurinkoista ja leppoista nytkin... :-)

Viimeiset muruset

Uintiin palaan vielä sen verran, että yhdessä matalassa Iso-Melkuttimen rannassa oli tällaisia:

Mutta vain yhdessä minun silmieni mukaan...

Sitten niitä yksityiskohtia: massiivisesti kukkivaa mustikkaa ja muuta silmään tarttunutta :-)

Suopursua kasvoi reitin alku- ja loppupäässä suolammen vieressä...

Pieni saari, jossa kasvaa pieni puu. Kiitos matkaseurasta! :-) Mihinkäs seuraavaksi lähdettäisiin?

Matka Melkuttimella jatkuu

Marjukka kysyi uimisesta Melkuttimella. Iso-Melkuttimen vesi on kirkasta, oikein juotavan näköistä. Rannat ovat monin paikoin lapsellisen matalia todella pitkälle. Järven pohjalla on myös matalissa rannoissa paljon aaltojen tuomaa puuta - katkenneita oksia yms. Yksi lapsiperhe heittäytyi veteen lähes silmieni alla, mutta aikuiseen uimiseen löytyi sopivampikin paikka. Ensin kuva matalasta, kirkkaasta rannasta:

Hiekkapohja houkuttaa veteen, kepit ja oksat eivät. Mutta 10-30 cm matalaa vettä riittää monin paikoin vaikka kuinka kauas. Yhdessä kohtaa polkua eteen tulivat aivan poikittain puiset portaat - jäin ensin ihmettelemään, mihin polku siitä häviää. Mutta portaiden kaiteessa on aukko, jonka läpi pääsee sujuvasti kävelemään. Portaiden päässä oli pienen pieni tynkälaituri, jossa oli sukeltajien varusteita kuivumassa. Minilaiturilta johtivat portaat edelleen järveen selvästi pinnan alle. Oletan, että järvessä on siinä kohtaa syvää ;-) Tämä paikka soveltuisi varmasti hyvin myös uimareissuun. Eikö? Portaat tuolla puiden takana, kaide näkyy, kun osaa katsoa.

Perhoset tulivat pörräämään sitä lähemmäs, mitä lyhyempi putki kamerassa oli (tai oikeasti minulla on vain kaksi putkea: pitkä ja pätkä ;-)). Lopulta suivaannuin ja aloin vaihtelemaan putkea tilanteen mukaan. Kummallakin putkella tuli kohtuullisia kuvia seuralaisistani :-)

Kangasperhonen (keskimmäinen, vihreä) oli minulle uusi tuttavuus. Huomasin sen vain, kun se lensi. Paikoillaan ollessaan se sulautui maisemaan täydellisesti. Sinisiipikin näkyi vain lentäessään. Kun se laskeutui, sen osasi löytää, mutta niin pienen pieni se oli metsäisessä maastossa. Sitruunaperhonen on ollut aina mielestäni mahdottoman vaikea kuvattava. Nyt se antoi kuvata itseään 10 sentin päästä ja malttoi poseerata paikallaan... Ystävällistä metsän väkeä :-)

Ja PUOLUKOITA! Kesän ensimmäiset puolukat ;-) Viimevuotisia tosin, mutta kauniilta näyttivät...

Ja sitten vielä pari kuvaa kylmänkukista, jotka kasvoivat kauniisti melkein kyltin vieressä :-)

Ja vielä jäi kuvia yhteen postaukseen... Silloin suolampea ja lisää yksityiskohtia. Kiitos matkaseurasta tähän asti :-)

Lisää Melkutinretkeä

Keli olisi voinut olla aurinkoisempi, aurinko piiloutui pilvien taa jo ensimmäisen puolen tunnin aikana. Taivas oli harmaa, joten sinisyyttä ei pahemmin heijastunut järvestäkään. Alkumatka oli kapeaa polku männikön keskellä, sitten polku ohitti suolammen, josta kuvaa vasta seuraavassa postauksessa.

Iso-Melkuttimen rantaa kiertelevä polku kulki toisinaan aivan rantaa pitkin ja toisinaan korkealla harjulla.

Muistan ajan, kun tein lapsilleni eväitä heidän retkilleen. Nyt minulla oli mukana tyttären tekemiä eväitä. Tässä ensimmäinen välipalahetki :-)

Järveä 'rikkovat' monet niemennenät, joista osa on pitkiä ja kapeita ulokkeita, ihan jokaista niemeä en käynyt katsastamassa aivan perillä asti.

Siltoja löytyi moneen lähtöön. Tässä Lopen samoojien pystyttämä silta, josta pääsee hyvin alta kanootilla tai soutuveneellä. Samankaltaisia siltoja löytyy myös Niemisjärviltä Evolta.

Joillakin veneillä ei ollut enää asiaa vesille, ainakaan rantaa pitemmälle. Tästä venhosta oli jäljellä enää etuosa. Veneessä kasvavasta puusta päätellen se on päässyt olemaan noilla asuinsijoillaan jonkin aikaa... ;-)

Lisää kuvia vielä myöhemmässä postauksessa. Silloin näytän yksityiskohtia, jotka tempasivat minut mukaansa...

Melkuttimet

Ensimmäinen aamun pilkahdus hyvin nukutun yön jälkeen oli aurinkoinen. Silmäni aukesivat saman tien oikein kunnolla, eikä se ole ollenkaan tavallista. Aurinkoinen ja lämmin päivä viritti energiani kohdalleen ja heräys tuli hetkessä.

Päätin lähteä kameraa ulkoiluttamaan johonkin kauniiseen ja mieluusti myös uuteen paikkaan. Lyhyehkön googlailun jälkeen päädyin Melkuttimiin. Lopulta tarkemmin vielä Iso-Melkuttimeen. Huolehtivainen tytär teki minulle retkieväät, nappasin toisen perheen autoista käyttööni ja auton nokka kohti Loppea.

Iso-Melkuttimen ympäri kiertää merkitty luontopolku, jonka opasteet alkavat erityiseltä P-alueelta. Seurasin pääsääntöisesti merkittyä polkua. Sooloilin lisäreittejä polun varteen, sillä luonto oli ihanaa.

Kuulin käen kukkuvan, näin runsaasti perhosia yksin ja parittain, ilma oli lämmin ja kostea. Aika kului kuin siivillä. Tänään Melkuttimen avauskuvat. Lisää myöhemmin...

Trafiikkia metsästämässä

Kuningasajatukseni oli etsiä ruuhkaa ja liikennettä ja tehdä niiden avulla koekuvauksia pitkästä valotusajasta. Lauantaina keskikaupungilla pitäisi löytyä ruuhkaa, mutta useamman LIIKKUVAN auton saaminen samaan kuvaan olikin jo yllättävän vaikeaa. Tori oli täynnänsä PAIKALLAAN olevaa porukkaa. Ei onnistunut. Moottoritien katteen rakennustyömaa ruuhkauttaa liikennettä, mutta kun autoja on vähän, niin eipä siitä ruuhkaa saa.

Menin moottoritien varteen, mutta kovin laihanlainen saalis jäin käsiin sieltäkin. Sunnuntai-ilta saattaisi olla otollisempaa aikaa... Ja mikä tahansa isompi kaupunki voisi olla parempi paikka ;-)

Takaisin autolle kävellessäni näin hellyyttäviä tulppaaneja, jotka kaiken työmaan keskellä olivat sinnikkäitä ja kukkivat kasojen keskellä upeasti. Luonto voittaa - aina :-)

Omapäinen

Tämä orava ei halua kuvattavaksi. Se kipittää vaikka kuinka monta kertaa puuhun, kun lähestyn sitä. Kerta kerran jälkeen. Ja jos olen sinnikäs, se jää ruokailemaan puuhun. Vanhan omenapuun tuoreet silmut ovat sen herkkua. Eikä sitä edes hävetä mutustella niitä aivan nenäni edessä...

Katso vaikka: silmu suuhun ja hetki mutustelua.

Tässä näkyy, mitä jää jäljelle: ei mitään. Vaan hyvälle maistui ;-)

Kuvia - arvaa mistä

Parasta työssäni on, että pääsen tapaamaan upeita ihmisiä ja näkemään ympäristön vaalimisen kannalta tärkeitä paikkoja - kollegojeni työpaikkoja. Nautin liikkuvasta työstä (jota työni ei todellakaan ihan aina ole) ja ihmisten kohtaamisesta.

Eilen ja tänään vietin iltapäivän Ämmässuon kaatopaikalla (= jätteenkäsittelykeskus). Siellä työskentelee mukavaa porukkaa ja paikka ei näytä yhtään kaatopaikan prototyypiltä. Ylpeänä ihastelen paikan edelläkävijyyttä ja sitä, miten ihmiset siellä oikeasti suhtautuvat työhönsä - paljon keskivertoa intohimoisemmin.

Eilen ja tänään haastattelin ihmisiä toimistorakennuksessa, jonka kupeesta alla pari valokuvaa. Ei tulisi millään mieleen, että kuvat ovat kaatpaikalta/jätteenkäsittelystä - vai? Tarkemmin Ämmässuosta osoitteessa:
http://www.hsy.fi/jatehuolto/jatteiden_vastaanottopalvelut/jatteenkasittelykeskus/Sivut/default.aspx.

Ja tässä kuvia nykyaikaisesta jätteenkäsittelykeskuksesta: