sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Koira kolme vee

Koira täytti juuri kolme vuotta. Yritin ottaa juhlallisia synttärikuvia, mutta koira halusi joko tehdä muuta tai oli vain väsynyt. No, jonkinmoinen kuva saatiin kuitenkin napattua heti sen jälkeen, kun koira ymmärsi, etteivät tulppaanit olleet syötäväksi tarkoitettuja ;-)

Koira on oikeastaan tyttären koira. Me olemme vain omineet sen koko perheen koiraksi. Täytyy myöntää, etten ollenkaan osannut kuvitellakaan hurahtavani näin täydellisesti tähän karvaiseen otukseen...

Ulkona lumen läpi tulee selvästi jo jotain tuoksuja. Niissä on tietenkin aivan pakko kieriä - koiran siis, minä pysyn kyllä nahoissani :-) Välillä noustaan kahdelle jalalle, jotta pieni koira näkisi lumivallin ylitse ja sitten taas kieritään. Koira on selvästi autuaan onnellinen. Siitä seuraa se, että minäkin olen onnellinen.

Jaksan olla päivästä toiseen ihmeissäni koiran jatkuvasta hyvästä tuulesta ja onnellisuudesta. On aivan käsittämätöntä, miten se antaa ottaa itsensä kerta toisensa jälkeen syliin ja rapsutella. Nautinkin itsekkäästi annoksen koiraterapiaa joka aamu ennen töihin lähtöäni: Koira syliin ja lässytyspuhetta liikkeelle. Ja heti on parempi mieli :-)







10 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos, annan onnittelut hänelle rapsuttelun muodossa :-)

      Poista
  2. Juuri tuota ihanaa koiran iloa ja keväästä nauttimista kaipaan eniten oman koirani kanssa olemisesta. Enää en osaisi uutta ottaa. Ihana koiruus, näkyy että on rakastettu ja osaa nauttia siitä.
    Oikein mukavaa syntymäpäivää koirulin kanssa ja kaikkea hyvää kevääseenne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo lumessa kiehnääminen on onneksi vielä puhdasta hommaa. Kun lumet sulaa, tulee kiehnäämiselle loppu. Nauttikoot nyt vielä kaikesta mahdollisesta :-)

      Kiitos onnitteluista!

      Poista
  3. Suloinen synttärisankari! Koiraterapia on parasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suloinen minunkin mielestäni :-)

      Koira terapoi niin pyyteettömästi. Ja ilmoittaa selvästi, kun täytyy lopettaa ja päästä rapsuttamaan ;-)

      Poista
  4. Tuo juhlaposeerauskuvahan kävisi passikuvastakin tuosta Söpöläisestä.
    Ilo tarttuu oikein kuvienkin välityksellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy laittaa kuva passiin ;-) Meidän lapsillamme oli ihan pienenä isän tekemät feikkipassit, jota esiteltiin ulkomaan matkoilla. Saivat leimojakin niihin välillä. Kesti kauan, ennenkuin ymmärsivät, etteivät ne oikeita passeja olleetkaan... Ilkeitä vanhempia, kun vedättivät niin ;-)

      Poista
    2. Toi Koira kolme vee pitäisi passiansa aitona aina!

      Poista