lauantai 30. marraskuuta 2013

Jouluposeerausta

Huomenna se alkaa - joulukuu :-) Olen pidätellyt itseäni ja yrittänyt olla postailematta jouluaiheisia juttuja ihan liian aikaisin. Vaan kun muuten on huonot kelit, joulua varten löytää aina jotain kuvattavaa sisälläkin. Koiran kanssa neuvoteltiin pitkään tonttulakin käytöstä - ihan siis vain kuvaa varten. Tuloksena oli kasa tärähtäneitä kuvia ja yksi erittäin tyytymätön koiran naama lakki vinossa. Toisenlainen joulukuvaus koiran kanssa sujui sitten paremmin. Olisi vain pitänyt harjata se turkki ensin. Silti aion yrittää vielä uudestaan sen tonttulakin kanssakin.

Tonttulakin kanssa kuvaamisessa on kolme kovaa haastetta: 1. Sopivan kokoista, helposti päässä pysyvää tonttulakkia ei ole. Joutuu tulemaan toimeen ihan liian ison lakin kanssa ja toivomaan, että se pysyy paikallaan. 2. Koira ei tykkää lakista. Se joko yrittää päästä lakista eroon tai sitten se ainakin murjottaa. 3. Koira ei jaksaisi olla paikallaan. Se kirmailisi paljon mieluummin jossain muualla.



perjantai 29. marraskuuta 2013

Ei pahempaa...

Flunssa ei mennyt pahemmaksi. Kaikki hyvin. Ihanan helpottavaa :-) (Missähän tämäkin vihreä lippu on mennyt noin repaleiseksi?)


Viikko on silti vaatinut veronsa. Pienempikin flunssa jaksaa väsyttää. Lisäksi tähän aikaan vuodesta tehdään maailmaa valmiiksi. Tuntuu, että jakautuu jatkuvasti moneen suuntaan toivoen, että jälki on riittävän hyvää.



Luulen, että viikonlopun lepäämisen jälkeen maailma näyttää taas paljon seesteisemmältä paikalta. Kuten tavallisestikin.


Ei ihme, että tuntuu harmaalta. aurinko laskee jo hieman kello 15 jälkeen. Ei kestä enää kauan, kun vuorokausi alkaa pitenemään. Hyvinhän tästä on selvitty - olosuhteet huomioon ottaen ;-)

torstai 28. marraskuuta 2013

Myylä

Mitä yhteistä on hiilellä ja myylällä? No, molemmat ovat tietenkin jylsijöitä :-) Lasten vitsi, josta minä ja mieheni pidämme tolkuttomasti :-)

Täytyy tähän vielä pohjustaa, että olin kameran kanssa ulkona VAIN 10 minuuttia! Olo oli vetämätön ja päätin kipaista happihyppelyllä, jotta pää toimisi tehokkaammin. Happihypylle ei kuitenkaan voi lähteä ilman kameraa, jos se sattuu olemaan mukana. Otin siis kameran mukaan.

Kävelin parin korttelin ympäri ja matkalla näin jonkun pienen tumman otuksen vilistävän. Se jäi kiven rakoon tuijottelemaan ja luulin sen olevan hiiri. Mutta tylpästä kuonosta päätellen se olikin myyrä. Ennakkoluuloni kivistä Pasilaa kohtaan saivat kolhun, kun huomasin siellä vilistävän villieläimiä ;-)

Sanomattakin selvää, että loppupäivän pääkoppa oli heti vireämmässä kunnossa :-)


keskiviikko 27. marraskuuta 2013

F-sana

Kröhityttää, kurkku on karheana, silmät vetistävät ihan omia aikojaan ja päätä särkee. Syksyn toinen flunssa (tämä oli se f-sana) myllertää kropassa ja ennen kaikkea pääkopassa. Muuta vartaloa lähinnä paleltaa, mutta pää on juuri nyt pöpöjä ja särkyä täynnä.

Ei tulisi valokuvaamisesta mitään, kun vetiset silmät eivät erota kunnolla edes näytön tekstejä. Miten sitten pienen etsimen läpi mistään selvää saisi? No, onneksi ei ole valoakaan eikä pääkipukaan kutsu ylimääräiseen touhuamiseen...

Luulen meneväni tänään oikein aikaisin nukkumaan, uni ja lepo ovat kuitenkin parasta lääkettä tähän tautiin.

Sen verran hyvää mahtui tähän päivään, että sain töissä ihan aitoa positiivista palautetta. Tavallisesti positiivinen palaute tulee jostain hieman 'turhasta', jostain sellaisesta ihan perustekemisestä. Se tuntuu aina vähän kohteliaalta kehumisyritykseltä, eikä mairittele niin kuin tällainen aito ja oikeasti kannustava palaute. Näin pienestä tämä meikäläisen mieli hyrrää. Ei pelkästään kissa kiitoksella elä, vaan minä myös :-)

Tähän perään loiskivia nestekuvia kuvaamaan pääni olotilaa - terveempää viikon jatkoa teille muille ;-)






tiistai 26. marraskuuta 2013

Punaista

Vain talvisin olen värinkipeä. Kirkkaat hehkuvat värit lohduttavat ja lämmittävät tähän aikaan vuodesta. Tytär osti minulle granaattiomenan piristyksekseni. Se näytti halkaistuna hieman orvolta, mutta kun kaivelin sen herkullisia siemeniä ulos, sain oikean väripiristysruiskeen. Makukaan ei haitannut ;-) Ja ovat kuulemma myös kovin terveellisiä. Oli muuten elämäni ensimmäinen granaattiomenakokemus.



Kotona meillä palaa joka ilta lukuisia tuikkuja, melkein kaikki punaisissa tuikkulyhdyissä. Vaikka uusimmat tutkimukset tietävät nimetä kynttilätkin terveydelle haitallisiksi, minun pääkoppani tarvitsee tähän aikaan vuodesta elävää, pehmeää valoa. Siis kynttilöitä. Pimeä vaatii veronsa. Nukunkin öisin mielelläni pitempiä yöunia tähän aikaan vuodesta. Turha kuvitellakaan minua hyperaktiivisena ja superpirteänä näihin aikoihin. Seesteinen hyvä olo kelpaa minulle vallan mainiosti :-)

Seesteistä tiistai-iltaa ja pian alkavaa keskiviikkoa!

maanantai 25. marraskuuta 2013

Valoa ja heijastuksia

Pääasia, että valoa on - kohtuullisen tavoitettavissa. Me asumme talven varjokätkössä, johon keskitalven aurinko ei paljoakaan säteitään suo. Muutaman sadan metrin kävely tuottaa jo aivan erilaisen maiseman.

Jos aurinkoon ei aina pääsekään suoraan käsiksi, heijasteet lohduttavat ja auttavat paljon. Harjun kupeessa on meidän kohdallamme mäntymetsikköä (ihan vieressä on myös kuusimetsää). Mäntyjen rungot heijastavat matalaa auringon valoa kauniisti. Tällä kertaa siis lauantaisia heijastuksia mäntyjen rungoista. Heijasteiden kaupanpäällisinä kauniita varjoja...





sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Mahtava ulkoilupäivä!

Tänään näytin typerältä, mutta ihan harkiten. Kuvailin joulukoristekuvia ja ripustelin koristeita kuusten oksiin. Kanssakulkijoita hymyilytti :-) Aurinko paistoi kauniisti, mutta se oli koristeiden näkökulmasta hieman liiankin valoisaa. Hieman paloivat kuvat puhki, mutta kyllä ne näin kotikäyttöön soveltuvat ;-)

Kuuset sen sijaan olivat auringonvalossa parhaimmillaan. Ohuen ohut lumipeite valaisi tienoon kilpaa auringon kanssa. Linnut söivät pellon laidasta viimeisiä pudonneita siemeniä. Upea kävelyretki!


Auringon noustua vähäinen lumi alkoi sulaa...


Talitiaiset olivat varovaisia ja pysyivät oksistojen suojissa. Peippo oli sen sijaan rohkeampi ja söi pellon reunassa hyvällä ruokahalulla.


Vihreä näyttää hyvältä, vaikka valon määrä olikin pallolle hieman liikaa...

lauantai 23. marraskuuta 2013

Sekoitus syksyä ja talvea

Kaunis päivä, maassa rippunen lunta ja aurinko paisteli. Tänään oli valoisan aikaan tavallista enemmän muutakin ohjelmaa, mutta kamerakin ehti hieman mukaan. Kävin Kahtoilammella. Sielläkin oli riite jo pinnoittanut osan lammesta. Laiturikitkin olivat kuurassa. Oli kaunis sekoitus syksyä ja talvea.

Aurinko paistelee niin matalalla, että Ahveniston harjun molemmin puolin tuntuu aurinko olevan suurimman osan ajasta piilossa. Valoa onneksi riittää :-)







perjantai 22. marraskuuta 2013

Vähän säätämistä

Eilisen kuvasadosta ei jäänyt käteen kovinkaan paljon. Tässä loput kuvat. Ilman katuvaloja nämäkään kuvat eivät olisi mahdollisia. Lamppujen valot vaihtelevat lämpimästä kylmään ja se näkyy hyvin värisävyjen vaihteluna.

Tänään en lähde enää pimeään kuvaamaan, vaan odotan toiveikkaana ja luottavaisena huomista siitäkin huolimatta, että todellinen sää on liian usein hieman ikävämpi kuin aurinkoinen ennuste. Peukut pystyyn huomiseksi kauniille kuvaus- ja ulkoiluilmalle!

Tämä ylin kuva on jo paljon luonnollisempi kuin edellisen postauksen kuva. Säädin kameran säätöjä manuaaliasetuksilla eri paikkoihin ja tämä kuva on otettu yhden lammen kierron jälkeen. Puun varjo tosin ei tästä kuvakulmasta näy yhtä houkuttelevana lammen pinnan hyhmässä kuinedellisen postauksen kuvassa. Kaikki on niin pienestä kiinni...





torstai 21. marraskuuta 2013

Pimeää puuhaa

Kun valoisalla ei ehdi kuvaamaan, on sitten välillä kuvattava pimeällä. Ainakin pääsin ikuistamaan maahan sataneen lumen. Lampikin oli saanut hyhmää pinnalleen. Lumi peitti muutaman millin voimalla maata jo heti aamusta. Ilokseni sitä oli maassa vielä illallakin. Pasilassa satoi vain vettä ja tuuli mukaansa tempaavasti ;-)

Tällä hetkellä taivaalta roiskii jotain rännän tapaista. Asfaltilla lumi sulaa loskaksi, mutta nurmikolla ja ison hiekkakasan (ei siis ole lumikasa) päällä se säilyy ihan valkoisena. Terveisiä siis oikein talvisista maisemista ;-)


keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Uusi alku

Olen ollut kaksi kertaa elämässäni mukana kunnallispolitiikassa. Toinen kerta päättyi tänään. Olo on vapaa, sillä olen suunnitellut vapaan ajattelijan uraa jo jonkin aikaa ;-)

Politiikassa olen ollut mukana puhtaasti vaikuttamisen halusta. Vaikuttamishalu on tallella, mutta on jo korkea aika kokeilla uusia keinoja. Kirjoitettu sana ja tallennettu kuva aivät ole kaikkein huonoimpia vaihtoehtoja.

Jos saa edes muutaman ihmisen ajattelemaan jotain toisin tai näkemään eri tavoin, on saanut aikaan jo paljon. Haluan herätellä uusia ajatuksia ja näkökulmia jatkossakin. Olen uuden elämänvaiheen edessä.


tiistai 19. marraskuuta 2013

'Elotonkin' voi olla kaunista (kun oikein katsoo) :-)

Oli ilo löytää viikonloppuna elon merkkejä luonnosta, mutta aivan yhtä kauniita asioita näkyi 'kierrätysosastolla'. Yhden loppu on toisen alku, talven merkitkin näyttivät kauniilta. Oikeastaan tähän vuoden aikaan kaikki näyttää kauniilta, jos aurinko vähänkään pilkistää :-)

Viikolla työ velvoittaa matkoineen aamun puoli seitsemästä illan puoli kuuteen. Vaikka taivas olisi pilvetön, Pasila ei ole kaunista kuvattavaa päiväsaikaankaan, jos ei saa hyvin rajattua kuvakulmaa. Siksi on mukavaa, jos viikonlopun kuvasaaliista jää jotain viikollekin. Voi eläytyä pitkin viikkoa levollisiin tunnelmiin.




maanantai 18. marraskuuta 2013

Ilmeitä kuin oravalla :-)

Oravien ilmeistä sain innostuksen kaivella hieman menneitä. Pitäisi joskus saada omiin kuviin niin iso järjestys, että vähemmällä etsimisellä löytäisi enemmän. Mutta löysin muutamia vanhoja oravakuvia, joista ainakin osa on esiintynytkin vuosien varrella blogeissani. Tässä kuitenkin pikaotos muutamien oravien ilmeikkäisiin olemuksiin :-)
















sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Värejä ja elämää

Eino-myrsky hurjasteli yöllä ja päivällä oli jo paljon kesympää. Toki äsken vielä tuuli taivutteli pihatuijaa hurjan näköisesti, ei katkaissut sitä kuitenkaan. Alajärven rannalla kävin tirkistelemässä matalalla matkaavan auringon valoa ja mahdollisia myrskyn merkkejä. Olihan siellä tuulista, mutta mitään riehakasta ei kameran linssiin tarttunut. Tässä päivän riehakkain hetki :-)


Eilen oli rauhallisempaa kuvata, kasvit pysyivät paikallaan. Kun aurinkokin paistoi, löysi luonnosta monta sellaista kohtaa, jotka kielivät elämänhalua ja luovuttamattomuutta lähestyvän talven edessä. Vielä ei ole vuoden pahin aika ulkona ollenkaan :-)





lauantai 16. marraskuuta 2013

Upea, piristävä päivä!

Tänään oli hyvä päivä aloittaa valokuvaus pienen tauon jälkeen. Keli oli ja on vieläkin taivaallinen. Lähiluonto oli täynnä mukavia yllätyksiä. Vaan varjossa on varjoista, minkäs sille voi. Aurinko vaeltaa liian matalalla ulottuakseen kaikkialle. Oravakuvaukset teen tavallisesti omassa pihassa, vaikka lintujen ruokintapaikka (jonne oravat mielellään tulevat) onkin talon pohjoispuolella, tiukassa varjossa. Nyt törmäsin taas oraviin (ihanaa nähdä niitä pitkästä aikaa!) varjoisassa. Tällä kertaa metsän reunalla. Eivätkä mokomat jaksaneet edes poseerata... ;-)

Ennen lomaa oravissa oli vielä ruskeaa, nyt ne olivat jo kokoharmaita. Silti yhtä hauskoja ja piristäviä. Aloitetaanpa kaamostelu siis varjoisan paikan oravakuvilla :-) Ensimmäisessä aterioidaan lehtikuusen oksia, viimeisessä kuvassa lehtipuussa on vielä silmuja syötäväksi. Ne eivät tällä kertaa kuitenkaan kelvanneet.