Kaarneenkoski (edelleen siellä Kuhmossa) oli jo ihan oikea koski. Jos muistan oikein, pudotusta kosken matkalla oli yli 4 metriä, kun Vuonteenkoskella pudotusta on vain reilu metri.
Sattumalta huomasin, että yhdelle vaeltajakalalle oli käynyt heikosti. Se oli selvästi valinnut ihan väärän reitin. Muuten koski oli kaunis ja virkistävä paikka.
keskiviikko 31. heinäkuuta 2013
tiistai 30. heinäkuuta 2013
Vähältä piti
Koiramme nauttii vedestä. Joskus se ui, joskus vain seisoo siellä. Kuhmossa sitä ei tahtonut saada järvestä pois välillä millään. Ja jos tytär lähti soutamaan, koira saattoi saattaa häntä uimalla pienen matkaa, mutta kääntyi sitten onneksi takaisin. Jäädäkseen rantakalliolle haikailemaan tyttären perään.
Viimeisenä iltana lähdimme tyttären kanssa yhdessä veneellä järvelle. Koiraparka lähti uimaan perässä - EIKÄ kääntynyt takaisin. Meidän piti sitten kääntää vene ja palata pelastamaan uupunut pieni koira, jonka voimat alkoivat jo huveta... Sillä hetkellä se osoitti uskollisuutensa - vaan ei tippaakaan älyä. Sydän ehti pomppimaan jo epätahtia ennen kuin tytär sai kiskottua märän koiran veneeseen.

maanantai 29. heinäkuuta 2013
Ihania iltoja
Kerrankin auringonlaskut olivat muutaman askeleen päässä - ja kelit suosivat. Useana iltana pääsin kokeilemaan auringonlaskuihin erilaisia lähestymistapoja. Tässä muutama. Itse asiassa auringonlaskukuvia tuli otettua niin paljon, etten ole ehtinyt niitä käydä edes kunnolla vielä läpi. Nämä ovat ainoat koetyöstetyt (etualan kivet näyttävät ilman hienosäätöä tavattoman mustilta).
Tunnisteet:
auringonlasku,
järvi,
kesä,
Kuhmo,
Niva
sunnuntai 28. heinäkuuta 2013
Lintuarvoitus
Tämä lintu viihtyi Vuonteenkoskessa, Kuhmosta noin 30 km pohjoiseen. Se uiskenteli vastavirtaan - välillä vaikean ja välillä helpon näköisesti. Se näytti mielestäni telkältä. Mutta sillä ei ollut telkän (golden eye) erittäin silmään pistäviä kultaisia silmiä ja pään muotokin oli vähemmän kulmikas kuin telkillä tavallisesti.
Itse asiassa matka taittui välillä oikein helpon oloisesti. Se kömpi eteen tulevien kivien yli tyynesti ja matka senkun jatkui. Se taittoi matkaa samalla tavalla kosken reunaa pitkin kosken puoliväliin asti.
Ja sitten se sukelsi. Oletin sen pulpahtavan pintaan huomattavasti edenneenä,, mutta se putkahtikin pintaan samasta paikasta. Sitten se sukelsi uudestaan. Ja uudestaan. Välillä se tuli pintaan keskellä kosken kuohuja ja ajautui virran mukana useita metrejä, kunnes se hakeutui taas kosken reunamille. Ui eteenpäin määrätietoisena ja sukelsi taas.
Oivalsin lopulta, ettei se yrittänytkään edetä kosken yläjuoksulle eikä sukeltaminen liittymyt millään tavoin matkan taittamiseen. Se mussutteli herkkuja suussaan aina uppeluksista palattuaan... Jokin herkku oli niin hyvää, että sitä kannatti sukellella kosken syövereistä kerta toisensa jälkeen.
Välillä täytyi kuivatella, jotta jaksoi taas sukeltaa ruoan perään.
Yhden sukelluksen jälkeen en sitten enää nähnyt koko lintua. Pelkäsin sen jo sukeltaneen vaarallisen typerästi, mutta hieman myöhemmin kosken alajuoksulta löytyi tyytyväinen lintu sulkiaan sukimassa. Kävi pian myös nukkumaan.
Onko tämä telkkä?
lauantai 27. heinäkuuta 2013
Kuhmo, Niva
Pikaiset terveiset Kuhmosta, Nivan kylästä. Ottelin kuvia säästellen, mutta paljonhan niitä tuli. Hyvä niin. Tässä ensimmäisiä tunnelmia, huomenna varmaan jo lisää :-)
keskiviikko 24. heinäkuuta 2013
Loman pitäisi...
Loman
pitäsi olla elämän
käännekohtia.
Jonkin pitää loppua,
jotta jokin muu
voisi alkaa.
Käännekohta siis.
Lomalla
voisi keskittyä nauttimiseen
velvollisuuksien sijasta.
Lomalla
voisi irrottautua
ulkoisesta pakosta.
Loman jälkeen
voisi uskotella itselleen,
ettei mitään kiireen arvoista
ole kovinkaan usein edes olemassa.
Elämä on tunnustelua
enemmän kuin juoksemista.
Nautinto on ihan - tuossa...
pitäsi olla elämän
käännekohtia.
Jonkin pitää loppua,
jotta jokin muu
voisi alkaa.
Käännekohta siis.
Lomalla
voisi keskittyä nauttimiseen
velvollisuuksien sijasta.
Lomalla
voisi irrottautua
ulkoisesta pakosta.
Loman jälkeen
voisi uskotella itselleen,
ettei mitään kiireen arvoista
ole kovinkaan usein edes olemassa.
Elämä on tunnustelua
enemmän kuin juoksemista.
Nautinto on ihan - tuossa...
maanantai 22. heinäkuuta 2013
Auringonlaskun yllätyksiä
Aurinko laskee vihdoin hieman aikaisemmin ja jaksan pysytellä hereillä sinne asti ;-) Muutamia päiviä sitten kävi kameran kanssa tervehtimässä auringonlaskua. Taivaanranta oli pilvessä, joten näkymät eivät olleet parasta mahdollista kuvamateriaalia. Mutta aina kannattaa harjoitella.
Sen opin, että tienoo kannattaa tarkistaa huolella ennen kuvaamista. Nyt porhalsin vain kiireellä paikalle ja aloin kuvata. Kamera tallensi tietenkin jotain, mitä itse en huomannut enkä kuvaan olisi halunnut ;-)
Isoimman kiven päällys on täynnä lokin ja tiiran jälkiä. Se siitä romantiikasta. Silmä ei varjoisan kiven pinnan kuntoa havainnut...
Maailma näyttää upealta aina myös auringonlaskun vastarannalla. Tällä kertaa kuu valaisi kaunista sinistä maisemaa.
lauantai 20. heinäkuuta 2013
Yöasukkaita
kello 23 aikaan illalla uimarannalla näytti tältä. Oli jo hämärää, siksi kuvakin on sen oloinen :-) Rantamme yöasukkaat touhuavat joukolla jo tuohon aikaan. Toivottavasti eivät sotke paikkoja...
torstai 18. heinäkuuta 2013
Hämeessä tapahtuu
Viikonloppuna Hämeessä tapahtuu vaikka mitä. Varsinainen hämäläinen superviikonloppu tulossa :-) Kannattaa tulla käymään.
Eilen kävin kameran kanssa Linnapuistossa, jossa viime sunnuntaina oli Linna-jazzin ilmaiskonsertti. Jo silloin Wanaja-festivaalin lavoja oli rakennettu sivummalle. Nyt paikka näytti jo lähes valmiilta. Ajankohta on perjantai-lauantai.
Renkoviikko alkaa jo tänään. Huomenna ohjelmassa on mm. tervahaudansytytystä ja lauantaina pääsee Rengon Jaakon markkinoille.Viime vuonna postasin tuolta tervahaudan sytytyksestä, joten tunnelmia voi vilkaista sieltä. Suosittelen yleissivistyksen vuoksi käymään, jos ei ole tervahautaa ennen nähnyt. Paikalla myöskin taidenäyttelyä, kahvilaa ja iltatoria.

festivaalit,
Häme,
Hämeenlinna,
kesä,
markkinat,
tapahtumat,
tervahauta
keskiviikko 17. heinäkuuta 2013
Tämän viimeisen kerran (vähään aikaan)
Huoh! Lupaan, etten vähään aikaan postaile mitään raakakuvista ;-) Mutta vielä yksi yritys. Paljon on kiinni siitä, miten uudesta editorista osaa irroitella niitä ominaisuuksia, joita osaa käyttää. Edellisen kukka-asetelman tein vielä kerran uudelleen ja tulos oli jo parempi. Nyt kaksi kuvaa kauhakuormaajan kauhoista ;-) Värisävyt ovat jo selvät.
jpg |
raw -> jpg |
Toinen ohjelma raakuudelle
Niin siinä kävi, että se ohjelma, jolla kaikki oli todella helppoa, pienensi tiedostojen kokoa aivan liikaa. Peräti käsittämättömästi. Etsin toisen ohjelman ja monien kokeilujen jälkeen sain sen asetukset sellaisiksi, ettei pienenemistä enää tapahdu. Nämä kuvat ovat samasta kukka-asetelmasta, mutteivät samoja. Toinen on raw-kuvasta tehty ja toinen jpg-kuvana otettu (en kerro kummin päin). Laatuero ei vieläkään pomppaa silmääni. Joko on vielä paljon varaa parantaa tai sitten täytyy vaihtaa ohjelmaa taas kerran...
tiistai 16. heinäkuuta 2013
Raakaa kokeilua
Raw-kuvista eli raakakuvista tohistaan niin paljon, että päätin tutustuttaa itseäni siihen maailmaan. Nyt on ensimmäiset kuvat otettu ja koekäsitelty. Kahdesta ohessa näytekappaleet, mutten osaa yhtään arvioida, kumpi jälki on parempaa. Kuvankäsittelyohjelma on eri, joten sekin vaikuttaa lopputulokseen. Jokatapauksessa raakakuvan kauttaa väännetyssä kuvassa on vähemmän tietoa mukana, mikä ei ole ollenkaan hyvä. Asian pitäisi olla aivan päinvastoin. Mutta tästä se lähtee (toivon niin)....
jpg-kuva |
raw-kuvasta jpg |
jpg-kuva |
raw-kuvasta jpg |
maanantai 15. heinäkuuta 2013
Pieni, hiljainen ja rauhallinen
Pieni, hiljainen ja rauhallinen kuvauskohde tällä kertaa. Oli ihan tyrkyllä siinä ja antoi kuvata kaikessa rauhassa. Kuin minua ja kameraa varten odottamassa verkkoaidan silmässä. Kirjosieppo (naaras tai poikanen)? Voi, tätä onnetonta lajituntemattomuuttani...
sunnuntai 14. heinäkuuta 2013
Linna-jazz - kesän kohokohtia
Linna-jazz on ehdottomasti Hämeenlinnan vuosikierron parhaita juttuja. Etenkin sunnuntain ilmaiskonsertti Linnapuistossa kerää porukkaa aina paljon. Täksi iltapäiväksi oli luvattu myös sadetta, joten päätin käydä kameran kanssa vain piipahtamassa ja hyvää musiikkia kuuntelemassa. Tunnin sisällä sää vaihtui paahtavasta helteestä tumman pilviseksi, kevyeksi sateeksi ja edelleen oikein kunnon kesäsateeksi. Sade rauhoittui pian ja kävellessäni autolleni aurinko virnuili ja ihan urakalla :-)
Sunnuntain konserttiin tullaan usein isommalla ystäväporukalla, mukana picnic-eväät kunkin maun mukaan. Kuohuviini ei ole yhtään liioittelua, muista herkuista puhumattakaan. Tapahtumaan osallistuvat kaikki sukupolvet ja perheen karvaiset jäsenetkin. Ainoa vaikeus on yrittää löytää autolle paikka. Kannattaa suosiolla varautua reippaaseen kävely- tai pyöräilymatkaan.

Linna-jazz,
tapahtumat,
Vanajavesi
lauantai 13. heinäkuuta 2013
Maratonin hyviä hetkiä
Ennen kuin polvet alkoivat valittamaan kipeästi, juoksentelin itsekin pitkiä(kin) matkoja. Pitkän matkan juoksemisessa on jotain huikean addiktoivaa...
Tänään (niin kuin vuosi sittenkin) oli melkoisen lämmin päivä maratonille tai edes puolikkaalle. Hyvin nopeasti matkalta bongaa ne, jotka tietävät rajansa ja joilla on kokemusta. Heidän menoaan oli ilo katsella. Suurista romahtamisista ei edes halua ottaa valokuvia. Niitä ei siis ole tässäkään kavalkadissa.
Kuvia lupsahti muistikortille melkein 700. Tässä siis kovin suppea otos - ja vain yhdeltä juottopaikalta. Hämeenlinnan kaupunkimaraton 13.7.2013. Kuvissa myös muita valokuvaajia, kaikki eivät yhtä pidättyväisiä kuin minä. Hyvä vai paha - se on itse kunkin oma mielipide.
Klikkaamalla kuvia näet ne isompina - ja tarkempina :-)

kaupunkimaraton,
maraton,
tapahtumat
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)