sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Kuumailmapallo - Hot-air balloon

Hämeenlinnan Linnanpuistossa järjestettiin eilen Kuumaa Huumaa -tapahtuma. Hitaahkon ilmailutapahtuman päähetki on kuumailmapallojen lähtö. Ensimmäistä kertaa seurasin lähtöä valmisteluineen näin läheltä ja olin aivan innoissani. En lentämisestä, vaan valokuvaamisesta :-)






perjantai 27. heinäkuuta 2012

Vanha kamera ja nuori koira

Rakkaan mieheni syntymäpäivä. Onneksi olkoon hänelle vieläkin, vaikkei hän juurikaan blogeja lueskele :-)

Ulkoilutin tänään vanhempaa kameraani ja koira jaksoi kuin jaksoikin poseerata melkein paikoillaan. Lempilelu oli kuvauksissa tärkeä turvake. Jatkoa ajatellen voisi olla hyvä ajatus ulkoiluttaa koira ensin ja ottaa kuvat siihen päätteeksi. Täytyy siis kokeilla seuraavalla kerralla (jos vain maltan).




tiistai 24. heinäkuuta 2012

Muisto - Memory

Ensi luvattiin sateita, mutta niitä ei (onneksi) tullut. Tälle päivälle luvattiin vielä eilen puolipilvistä. Tänään on ollut tyytyminen kokopilvisyyteen. Editoin vanhoja kuviani ja mietin, mitä tulevaisuudelta haluan. Tosin sammakon ehdin jo puutarhatöiden lomassa kuvata :-) Kuvassa ei kuitenkaan ole se sammakko...


maanantai 23. heinäkuuta 2012

Kuvapankkikokemuksia

Teemun kannustamana kerron kuvapankkikokemuksistani... Pohjustuksena sen verran, että koen itseni valokuvaajana vielä osittain noviisiksi. Vaikka panostan intohimoisesti taitojeni kehittämiseen, kuvaushistoriani alkoi vasta kolme vuotta sitten.

Silti säännöllisesti hurahdan johonkin uuteen kuvaani ja uskon sen olevan paras tähänastisista. Kunnes otan mielestäni sen vielä paremman. Innostus on siis kova, mutta kehittymisen varaa on niin mahdottomasti. Ahneena en aina näe sitä mahdollisuutena, vaan enemmänkin omana rajallisuutenani.

Mutta aika pian innostuin siis kuvapankeista. Dreamstime taisi olla ensimmäinen kuvapankki, johon sain kuvani sisään. Ajankohta oli elokuu 2010. Maisemakuvani eivät kelvanneet paria lukuunottamatta (enkä nyt ihmettele yhtään, miksi), joten väsäsin pienen kuvausnurkan kotiini ja ryhdyin tekemään jouluasetelmia. Ensimmäinen sisällä otettu jouluasetelma, joka kelpuutettiin sisään, oli yksinkertainen. Sitä on myyty yksi kappale :-). Tuottoisin Dreamstime-kuvani on myyty peräti kolmeen kertaan :-) Se oli ýksi viinilasikuvausteni ensimmäisistä kuvista.

Nykyään lähettelen kuvia Dreamstimeen melko harvoin. Hyväksymisprosenttini on heikko, eivätkä kuvani kovin helposti kohtaa heidän tarpeitaan ja vaatimuksiaan. Lisäksi jouluisen kameranvaihdon jälkeen kuvieni taso ei ole riittänyt. Silti olen oppinut uudella kamerallani vähintään yhtä paljon uutta kuin sillä vanhemmallakin (joka pitäisi huollattaa).

Olen kokeillut kuvien lähettämistä moneen muuhunkin kuvatoimistoon. Joidenkin kanssa on onnistunut silloin tällöin, joidenkin kanssa ei vielä koskaan. Tosin olen aika heikko puskemaan päätäni kallioon. Yritän löytää mieluummin sen itselleni toimivan jutun. Ei kauhean kunnianhimoista?

123RF on toinen vakiokuvapaikoistani. Myyntitulokseni ei ole vielä kummoinen, mutta kuvani kelpaavat myyntiin ilman taistelua. Täällä olen saanut myydyksi lähinnä luontoaiheisia kuviani - niitähän enemmistö ottamistani kuvista onkin.

Colourbox on hieman toisenlainen kuvapankki, myös vakiokuvapaikkani. Sen kuvia käytetään ennenkaikkea lehtien kuvituskuvina. Yhdestä kuvasta tienaa 20 senttiä, joten siellä(kään) ei rikastu ;-) Mutta minun kuvani sopivat kuvituskuviksi paljon paremmin kuin mainoskuviksi. Innostun kuvien lavastamisesta vain harvoin, joten kuvani löytävät kodin toistaiseksi kaikkein helpoiten Colourboxista. Kuvani menevät kaupaksi sieltä ehdottomasti useiten. Jouluaiheiset kuvani ovat olleet suosituimpia ainakin yksittäisinä latauksina. Kärjessä on tämä ja tämä, kumpikin ladattu 38 kertaa.

Nyt tiedätte kaiken kuvapankkielämästäni. Tai ainakin melkein :-)

lauantai 21. heinäkuuta 2012

Tervaa - Tar

Renkopäivät avattiin komeasti tykinlaukauksella ja tervahaudan sytyttämisellä. Tykinlaukausta en saanut kuvattua, sillä säikähdin pamausta niin paljon, että hypähdin ilmaan. Kuva oli sen mukainen :-)

Tervahautaa en ollut koskaan ennen nähnyt, enkä siis myöskään sellaisen sytyttämistä. Kiehtova kasa se on... Hauta palaa monta päivää ja ainakin tänään markkinoilla sen pääsee katsomaan varmasti ihan läheltä.








torstai 19. heinäkuuta 2012

Komea ja niin lähellä - Handsome and so close to me

Olinpa tänään komeiden siipiveikkojen huomion kohteena. Vetovoimani ei ole siis vielä aivan hiipunut ;-)


keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

Lukutoukka - Bookworm

Mopo karkasi hieman käsistä, myönnän sen. Onneksi ei vaarallisesti :-)

Ensin ajattelin: "Ihanan aurinkoinen päivä!" Seuraava ajatus oli: "Huomisesta alkaen onkin sitten luvattu sadetta." Ja sitten muistin lukemista odottavat uudet kirjani ja ilahduin siitä, että huominenhan on oikeastaan aivan täydellinen päivä lukutoukalle...



tiistai 17. heinäkuuta 2012

Kokeilua - Experiment

Päätin kokeilla valikoivaa värien käyttöä ja mustavalkoista yleisilmettä. Tässä ensimmäiset koekappaleet :-) (Jotain sitä täytyy puuhata kameran kanssa pilvisenäkin päivänä!)





sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

Muistelua - Memories

Muistellaan kesäisiä päiviä, niitäkin on onneksi elämään mahtunut :-)

lauantai 14. heinäkuuta 2012

Joutsenia joutsenlammella

Sade tarjoaa mahdollisuuden kuvienkäsittelyyn :-) Pääsin käymään läpi Aulangon joutsenten Ainon ja Jannen perheen kuvia. Neljää terhakkaa joutsenlasta oli kuvaamassa muutama muukin touristi...








keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Juhlaa - Celebration

Kun joskus on jaksanut olla puutarhahullu, kukkia riittää hääpäivän iloksi nyt laiskemmillakin päivillä. Toki nyt voin 25-vuotishääpäivän kunniaksi ladata tähän kukoistusta muiltakin kesäpäiviltä :-)

Juhlistetaan kaikki elämämme hyviä ihmissuhteita!







maanantai 9. heinäkuuta 2012

Poikasia - Babies

Rannalla oli varttuneempiakin poikueita, mutta näitä minä sitten juutuin kuvaamaan. Suosikkikuvani vaihtuu koko ajan, ovathan kuvat niin tuoreita. Mikä miellyttää eniten sinun silmääsi ja miksi?