sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Vaalikuvia - Campaign photos

Vaalikuvaprojektini etenee. On syytäkin, sillä kohta täytyy olla jo valmista vaalimateriaalia ;-) Tässä tähänastista satoa. Ensin ns. virallinen vaalikuva, joka on ammattikuvaajan ottama ja päätyy yhteisilmoitukseen, jossa on puolueen kaikki Hämeenlinnan ehdokkaat. Se ei siis ole mitenkään luova, mutta sellainen pitää olla olemassa. Sen jälkeen sitten aiemmin otetusta kuvasta valkoiselle erotettu versio. Se on omaa 'tuotantoa'.



Tuo toinen kuva alkoi näyttää silmissäni luvattoman väsyneeltä, kun silmät eivät jaksaneet pilkahdella. Erottaminen valkoiselle taustallekaan ei onnistunut parhaalla mahdollisella tavalla. Joten sitten uusimmat kuvat, joihin itse asiassa olen tällä hetkellä ihan mieltynyt. Nekin itse otettuja, oikeastaan saman kuvan eri tavoin rajattuja versioita.



Tukka hapsottaa sen verran sekaisin, etten saa taiottua omilla taidoillani harmaasta taustasta valkoista. Etenkin ylempi kuva olisi ihan herkullinen valkoisella taustalla, mutta näihin on tässä vaiheessa tyytyminen ;-)

Vinkkejä ja ehdotuksia vastaanotetaan avoimella mielellä!

4 kommenttia:

  1. Alin on paras!! Ihan sellaisenaan :)

    VastaaPoista
  2. Pidän myös tuosta alimmasta! Se tuo sinut jotenkin läheisemmäksi kuin muut. Että tukka hapsottaa on vain merkki siitä, että sinulla on muutakin tekemistä kuin istua peilin edessä tai kampaajalla, että olet toiminnan ihminen.

    VastaaPoista
  3. Jaana: Kiitos!

    Sirkka: Tuo kuulostaa lohdulliselta!

    VastaaPoista
  4. Jaana: Kiitos!

    Sirkka: Tuo kuulostaa lohdulliselta!

    VastaaPoista